Toukokuu <3

Viime päivät meitä on hemmoteltu auringolla ja lämmöllä. Pihan pikkuinen hiekkalaatikko on saanut kaksi innokasta kaivajaa. Toukokuun alku on meille muutenkin yhtä juhlaa: ensimmäisten viikkojen sisään mahtuu kuopuksen syntymäpäivät, omat syntymäpäiväni sekä äitienpäivä.

Meillä asuu hyvin tyypillinen 3-vuotias: välillä itketään, sitten jo nauretaan ja kohta pelleillään jotain ihan muuta. Usein kiukuttaa, jos asiat eivät mene juuri niin kuin oli itse ehkä ajatellut ja toisaalta usein kapsahdetaan äidin kaulaan kuiskuttamaan korvaan rakkautta ja vienoja pyyntöjä kuten “silitä mua”.

Tässäpä tämä uusi 3-vuotias omana itsenään. Voi mahdoton mikä rakastettava uuno <3

Ohi on

Se on ohi nyt! Pitkä, vaivalloinen, paikoin tuskainen ja samalla kuitenkin monella tapaa antoisa lukuvuosi on tullut päätökseen. Kuten eräs tenttikirja ilmaisi, seuraavaan olen nyt pätevä:

”Opettajan työnä on irrottaa oppilaat vinoista ja poikkeavista identiteeteistään kohti malli-identiteettiä, rikkoa heidän tahtonsa ja suunnata heidän ulkoista käytöstään ja ulkonäköään aina vaatetuksesta kampaukseen tai kielestä ja puhuttelutavoista istuma-asentoon. Usein se tapahtuu puhtaasti harjaannuttamisena tai koulimisena.”

Hurraa? Edelleenkään kulunut vuosi ei onnistunut muuttamaan käsityksiäni kasvatustieteistä, joskin yllämainitusta pätkästä välittyvä kriittinen kasvatustiede näyttäytyi toivon pilkahduksena.

Kun näin Marimekon mainoksessa alla olevat korut, päätin palkita itseni ahkeroinnista pienellä lahjalla. Eivätkö olekin minun näköisiä? (kaikki kuvat Marimekko)

Valitettavasti kumpikin koru oli aivan liian iso minun makuun ja jäi siis kauppaan. Sen sijaan päädyin koristamaan puhelintani ihanalla Räsymatolla!

Lisää kevään merkkejä

Lähes kaikki lumet ovat sulaneet pihalta ja paljastaneet mennessään kaaoksen. Pitäisi haravoida, kitkeä, korjata, siivota, istuttaa…

Yksi varma kevään ja lämpenevien ilmojen merkki on koirien “kesätukka”, kuten lapset kutsuvat.

Ajattelin viikonloppuna, että meidän perheen talviuni on nyt loppunut, kun ryömimme ulos  pesäkolosta auringonpaisteeseen ja vietimme pihalla kaikki päivät ja jutustelimme naapureiden kanssa aidan vierellä pitkästä aikaa. Vaikka itse on ollut miten kiireinen ja huomaamaton, luonto ei siitä ole paljoa välittänyt. Noin hienoja minkälie alkuja löysin haravoidessa.

Oli muuten mukavaa vihdoinkin kuvata (ja laittaa tänne kunnon kuvia), kun viimeajat blogissa ja elämässä on menty suttuisilla ja tärähtäneillä kamerakuvilla. Ihana kevät, ihana valo!

Hei, me tanssitaan

Arvostan todella paljon vapaa-aikaa. Arvostan ennen kaikkea iltoja lasten kanssa kotona päivähoitopäivän jälkeen, kun ei ole kiire minnekään ja voi vaan olla. Olen myös ihminen, jonka mielestä alle kouluikäinen lapsi ei tarvitse harrastuksia.

Yllätyksekseni juniori aloitti omatoimisesti päivittäiset tanssitreenit kotona. Oli pyörähdyksiä, hyppyjä, sitä ja tätä. En tiedä mistä innostus sai alkunsa, mutta nopeasti se laajeni ohjattuun tanssihetkeen yhtenä arki-iltana viikossa.

Ainakin toistaiseksi harrastuksen kanssa ollaan plussalla: lapsi nauraa ja liikkuu 45 minuuttia, itsekään ei voi tulla kuin hyvälle tuulelle katselemalla sitä menoa ja meininkiä.

Äly hoi

Kerta toisensa jälkeen nämä pienet ihmiset yllättävät minut. Niin hyvässä kuin pahassa.

“Mamma. Kun sormen laittaa näin, niin siihen tulee Y niinku yö, kato!” E., 4-vuotta. Suorastaan nerokasta. Usein huomaan ihmetteleväni miten minusta on voinut tulla jotain noin täydellisen ihanaa.

“Kato mamma, ma en jaksa syoda, ma drickaan tan!” E., 2-vuotta. Joo, onnistuuhan se noinkin…

On siis…

…kevät! Aurinko, kuiva asfaltti ja tennarit. That’s it.

No okei, myös aurinkolasit ja fillarit.